Vallasta ja vastuusta

maaliskuu 19, 2007

Liikkuvat eivät liikkuneet

Aihe: johtaminen, vallankäyttö, yhteiskunta — pablodejazmin @ 7:30 ap

Eduskuntavaalien suurin häviäjä oli äänestysaktiivisuus. Joka kolmas äänioikeutettu jätti oikeutensa käyttämättä. Vaalitulosten perusteella vasemmistopuolueiden näytti olleen vaikeinta saada kannattajansa liikkeelle. Välittömiä syitä olivat SAK:n epäonnistunut mainoskampanja, oikeusministeri Luhtasen epäselvä vaalilasku ja huono vaalisää varsinaisen vaalipäivän loppupuolella. Sohva houkutteli poliittisesti uneliaita enemmän kuin tarpominen äänestyspaikalle lähes vaakasuoraan päin naamaa piiskaavassa räntäsateessa.

SDP:n huonolla vaalimenestyksellä on syvällisempiäkin syitä. Moni asia on kehittynyt huonoon suuntaan sosiaalidemokraattien vallassaolon aikana.

Kunnallisissa hyvinvointipalveluissa kuten terveydenhuollossa ja sosiaalitoimessa on vuosia jatkunut säälimätön juustohöylälinja, joka on syönyt työpaikkoja ja heikentänyt palveluja. Myös teollisuudesta on kadonnut satojatuhansia työpaikkoja samanaikaisesti, kun uutiset kertovat pörssiyhtiöiden ennätyksellisistä voitoista. Pääomanomistajia on lisäksi palkittu mittavin verohelpotuksin.

Opiskelijoiden asema on kurjistunut, kun opintotuen reaaliarvo valunut alaspäin. SDP on menettänyt viimeisetkin nuoret kannattajansa. Mutta ei ainoastaan heitä. Opintotuen heikkeneminen rasittaa myös pieni- ja keskituloisten perheiden vanhempia, jotka joutuvat kustantamaan lastensa opintoja omasta kukkarostaan.

Asuntopolitiikka on täysin epäonnistunut. Kasvupaikkakunnilla asuntojen hinnat ovat karanneet pilviin ja taantuvilla paikkakunnille puretaan tyhjiksi jääneistä taloja. Sähkön ja polttonesteiden hinnoissa rahastetaan Fortumin johtajille tähtitieteellisiä optiovoittoja.

EU ja euro koetaan alkuinnostuksen jälkeen rasitteeksi. Suomesta on tullut EU:n nettomaksaja. Hyötyjiä ovat Brysselit herrat ja kotimaiset kartanonomistajat, jotka kuittaavat miljoonien eurojen maataloustukiaiset.

Hallituksen suurin ylpeydenaihe, 100 000 uuden työpaikan luominen on paljastunut tilastokikkailuksi. Kadonneiden pysyvien ja kokoaikaisten työpaikkojen tilalle on syntynyt osa-aikaisia pätkätöitä huonosti palkatuille aloille.

Eläkeläisetkin kokevat tulleensa kaltoin kohdelluiksi. Verotuksessa syrjitään eläkeläisiä aktiiviväestöön verrattuna ja eläkkeiden heikennetty indeksisuoja koetaan epäoikeudenmukaiseksi. Pahinta kuitenkin on, että eläkeläisten on entistä vaikeampaa saada tarvitsemiaan terveydenhoito- ja hoivapalveluja ja niiden laatu on romahtanut.

SDP ei ole hallituksesta käsin pystynyt puolustamaan hyvinvointiyhteiskunnan murenemista. Ammattiyhdistysliikkeen kovasta ytimestä eli SAK:sta ja sen teollisuusliitoilta ei tullut riittävää tukea, päin vastoin ”kuoleman suudelmaksi” tulkittu mainoskampanja.

Vaikka keskustakin menetti edustajapaikkoja, se sai merkittävän torjuntavoiton ja säilytti niukasti asemansa maan suurimpana puolueena. Keskusta on onnistunut puolustamaan hallituskumppaniaan paremmin omien kannattajiensa etuja.

Vaalituloslaskennan edetessä tapahtui dramaattisia muutoksia sekä puolueiden että yksittäisten ehdokkaiden kannatuksessa. Moni jo kansanedustajaksi julistettu ehdokas sai todeta jääneensä rannalle, kun lopulliset tulokset tulivat julki. Tästä voi tehdä sen johtopäätöksen, että ns. liikkuvat äänestäjät eivät olleet liikkeellä vaalipäivänä. Heidän kotiin jäämisensä ratkaisi näiden dramaattisten vaalien suunnan.

Ei kommentteja vielä »

Ei kommentteja toistaiseksi.

Tämän artikkelin kommentit RSS-virtana. Paluuviiteosoite

Jätä kommentti

Bloggaa WordPress.comissa.